10. huhtikuuta 2016

Suomi-jakso 3B- ja 3C-luokissa

Me kolmasluokkalaiset olemme opiskelleet kevätlukukauden aikana Suomen maantietoa osana ympäristö- ja luonnontietoa. 3B- ja 3C-luokissa jakso toteutettiin valmistamalla jokaisen oppilaan omaa Suomi-kirjaa.

Osana Suomi-jaksoa kuului tutustuminen jääkauden jättämiin jälkiin, jotka ovat näkyvissä tänäkin päivänä suomalaisessa maisemassa.


Koulun lähistöltä löytyy kaksi siirtolohkaretta, jotka ovat kulkeutuneet mannerjään sulamisen seurauksena liikkuneen vesimassan mukana.

Vierailimme niin kutsutulla Seitsemän veljeksen kivellä, joka on tietojemme mukaan alun perin Viipurista kulkeutunut, nykyään suurin helsinkiläinen siirtolohkare.


Jakson aikana oppilaat (ja opettajat) perheineen lähettivät luokille postikortteja vieraillessaan Helsingin ulkopuolella Suomessa.


Postikortteja odotettiin luokissa jakson aikana innolla. Saimme molempiin luokkiin mahtavat korttikokoelmat ympäri Suomea!

 



Suomi-jakso päättyi 
Suomi-kirjojen valmistumiseen 
ja jakson itsearviointiin.


Suurin osa kolmasluokkalaisista koki oppineensa jakson aikana uutta tietoa Suomesta. Yhtä lailla suurin osa oppilaista oli itsearvioinnin mukaan tyytyväisiä omaan Suomi-kirjaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti